opettajalle omena

Mitä lahjaksi opettajalle (ja päiväkodin hoitajalle)?

Useassa lapsiperheessä pähkäillään samaa asiaa kaksi kertaa vuodessa. Ennen joulu- ja kesälomaa pitäisi keksiä joku lahja opettajalle. Tai päiväkodin henkilökunnalle. Joskus tämä muistaminen tulee vastaan myös kesken lukuvuoden. Opettaja tai hoitaja saattaa vaihtua kesken lukuvuoden.

Tietysti hyvästä työstä on mukava muistaa. Erityisesti, jos on ollut haasteita, joihin on saanut opettajalta tukea, lahjan antaminen voi tuntua tärkeältä. Myös lapsi voi kokea tärkeäksi saada antaa jotain. Mikä olisi hyvä lahja opettajalle? Onko itsetehty lahja hyvä?

Lahjan koetaan olevan kiitos opettajalle. Hyvästä työstä on mukava ”palkita”, mutta kohtuus on hyvä pitää mielessä. Myös lapset kannattaa ottaa mukaan ideoimaan. Hehän kuitenkin tuntevat opettajat vanhempia paremmin.

Lahjan hankinta opettajalle ei kuitenkaan ole välttämättömyys. Sitä ei ole ollenkaan pakko hankkia. Lapsia ei myöskään saa arvottaa lahjojen mukaan.

Parhaat lahjaideat opettajalle:

– Kulutustavarat. Kaikki, mikä kuluu, eikä jää kaappien täytteeksi.

– Lahjakortit/elämyslahjat opettajan mielenkiinnon mukaan. Näissä kannattaa kerätä useampi osallistuja, jotta summan saa järkeväksi.

– Lasten itse tekemät kortit ja runot. Ne ovat oikeasti henkilökohtaisia ja mahdollisia pienellä budjetilla

– Syötävät lahjat (harkiten)

– Lahja ei ole ollenkaan välttämätön

Luokan yhteinen lahja

Jos luokassa on hyvä yhteishenki, kannattaa hankkia yhteinen lahja. Siihen tulisi ottaa kaikki halukkaat mukaan. Toki kenenkään ei ole pakko osallistua. Yhdessä saadaan hankittua jotain mielekkäämpää. Luokan yhteisen lahjan hinta ei myöskään nouse liian korkeaksi oppilasta kohden. Näissä lahjoissa voi helposti ottaa mukaan myös perheen, jolla ei välttämättä ole vara hankkia mitään. Koska summa yhdessä kuitenkin on suhteellisen suuri, kannattaa hankkia lahjakortti. Mitä opettaja harrastaa? Mistä hän on kiinnostunut? Lahjakortti hänelle mieleiseen kauppaan on erittäin hyvä idea. Eikä silloin tulee hankittua mitään turhaa.

Oma lahja opettajalle

Tietysti jokainen voi ostaa omankin lahjan. Budjetti saa olla hyvin kohtuullinen. Tässäkin kannattaa miettiä opettajan omia mieltymyksiä. Kannattaako ostaa yksittäistä mukia? Haluaisitko itse sellaisen kotiisi, vaikkei se sopisi yhteen minkään muun kanssa? Pyyhekin on parempi kuin astia. Voit antaa myös itsetehdyn lahjan. Muista kuitenkin tässäkin pitää järki päässä. Ei opettaja voi säilyttää kaikkea mahdollista, ellei hänellä ole niille käyttöä. Pidä ohjenuorana käytettävyyttä, mielellään sellaista, joka kuluu. Viluista opettajaa varmasti lämmittää villasukat. Mutta jos hän on käsityöihminen, niin hänellä varmasti on sukkia jo yli oman tarpeen.

Jos opettajalla on oma piha, keväällä voi antaa ulos istuttavan kukan. Niitäkään ei kuitenkaan kukaan opettaja halua montaa kymmentä.

Leivonnaiset ja syötävät lahjat

Kaikki syötävä, varsinkin itse tehty on riski. Ihmisillä on allergioita. Makumieltymykset ovat erilaisia. Jos välttämättä haluat leipoa, harkitse leivonnaisten viemistä opettajien yhteiseen kahvipöytään. Suklaalevyt ja karkkirasiat ovat sopivia antaa suoraankin. Opettaja voi aina antaa ne eteenpäin, ellei hänellä itsellään ole niille käyttöä.

Jotkut ovat antaneet opettajalle lasipurkin, johon on kerätty leivonnaisen raaka-aineet. Vain neste lisätään ja sekoituksen jälkeen leipomuksen voi laittaa uuniin.

Runo tai kortti opettajalle

kukkaset
Kukat ilahduttavat aina

Pienellä budjetilla voi hyvin antaa opettajalle kortin tai vaikka itse tehdyn runon. Ne eivät vie liikaa tilaakaan vastaanottajalta. Eli kyllä, pienikin muistaminen riittää. Tämä on hyvä idea silloin, jos lapselle on tärkeää saada viedä jotain, eikä varsinaista lahjaa ole (jostain syystä) mahdollista hankkia.

Kouluun tai päiväkotiin lahjaa hankittaessa kannattaa huomioida myös toinen näkökulma. Tarvitseeko lahjaa edes hankkia? Usein vilpitön kiitos ja esim. kaunis kortti ovat paikallaan. Ajatellaanpa asiaa saajan kannalta. Ihan varmasti lahja ilahduttaa, mutta mikään välttämätön pakko se ei ole. Kuvitellaan, että luokassa on 20 lasta (usein taitaa olla enemmänkin?), ja jokainen tuo kaksi lahjaa vuodessa. Tietenkään kaikki eivät tuo samaa, mutta ajatusleikkinä, mietipä saavasti 40 (2×20) erilaista mukia vuodessa. Ja joka vuosi sama juttu! Ei kukaan tarvi, eikä edes halua sellaista. Ei edes kynttilöitä tai kukkia kukaan halua määräänsä enempää. Joissain tapauksissa opettajien lahjonta alkaa tuntua lasten/perheiden väliseltä kilpailulta. Jos siis välttämättä haluat muistaa jotenkin, anna ainakin jotain sellaista, joka kuluu ja käytetään pois.